Haavisto: Ankaran-lähetystön epäilty viisumikauppa on tutkittava perinpohjaisesti

Uutisartikkelin yksityiskohdat

Lisää uutinen

ULKOMINISTERI Pekka Haavisto (vihr) pitää ensisijaisen tärkeänä, että rikosepäilyt Suomen Ankaran-suurlähetystön viisumikaupasta on saatettu poliisin tutkintaan.

”Se mikä on hirveän tärkeää on, että tällaisesta prosessista opitaan ja katsotaan, missä ovat ne heikkoudet meidän järjestelmässä ja ihmisten työnkuvien seurannassa, jos tällaista toimintaa on tapahtunut. Erittäin raskailta tuntuvat tällaiset syytökset, ja ne täytyy perinpohjaisesti selvittää”, Haavisto sanoi STT:lle maanantaina.

STT kertoi lauantaina, että yksi laittomasta viisumikaupasta epäilty olisi suurlähetystön entinen autonkuljettaja, joka ehti työskennellä lähetystössä lähes kymmenen vuotta. Runsas vuosi sitten julki tullut epäilty viisumikauppa jatkui vuosia, ja sitä tutkitaan ainakin vuodesta 2014 alkaen.

Haavisto ei itse ollut ulkoministerinä tutkinnan kohteena olevien epäilyjen aikaan ja sai kuulla tapahtumista viime vuoden lopulla. Kirjallinen esittely hänelle annettiin helmikuun alussa.

HAAVISTON käsityksen mukaan ulkoministeriö ei ole aloittamassa asiasta omaa muodollista selvitystä.

”Täytyy vielä meidän ihmisten kanssa katsoa, että miten nämä vaiheet menevät, mutta kun on kysymys epäillystä rikoksesta”, ensinnäkään ulkoministeriö ei voi kommentoida poliisin esitutkintaa eikä tehdä päällekkäistä tutkintaa.

Haavisto muistuttaa, että pelissä on paitsi lähetystötyön uskottavuus ja laatu, myös eurooppalainen luottamus

”Viisumiprosesseihinhan liittyy vielä laajempi eurooppalainen intressi. Kun kysymys on Schengen-alueen viisumeista”, kaikkien maiden viisumienannot toimivat yhteisten käytäntöjen mukaisesti. Tämä on sillä tavalla aika vakava kysymys.

YLI VUOSI sitten poliisi kertoi käyvänsä läpi satoja Turkin kansalaisille myönnettyjä viisumeita. Epäilyt viisumikaupasta alkoivat Suomen ulkorajalla rajavartijoiden havainnoista. Autonkuljettaja otettiin kiinni ja vangittiin Suomessa vuodenvaihteessa 2018–2019 epäiltynä törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä.

STT:n mukaan autonkuljettajalla olisi ollut työssään erivapauksia, kuten osallistuminen kutsuvieraiden vastaanottoon Suomen satavuotisjuhlallisuuksissa lähetystössä sekä oma nimi kuljettamassaan diplomaattiautossa.

Haavisto ei ota kantaa yksityiskohtiin, mutta korostaa, että edustustojen työntekijöiden on toimittava vain tehtävissä, joihin heidät on palkattu.

”Tehtävien tai roolien sekoittuminen ei ole missään edustuston toiminnassa hyväksyttävää. Jos tällaista on tapahtunut, siihen pitäisi puuttua heti. Nyt on hyvä katsoa kaikkien edustustojen kanssa vastaavat asiat”, ettei vastaavia tilaisuuksia väärinkäytölle tule.

Haaviston mukaan Ankaran-lähetystön epäilyt käynnistivät viisumienannon laadunseurannan kaikissa Suomen edustustoissa vuonna 2016.

Lähde: Helsingin Sanomat

Kuva: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Kategoria:Uutiset Turkista

Blogin kirjoittajasta

FiHA

Uutisartikkelin toimittanut